Olarin opiskelijat Kiinassa

14.05.2018

Kiina-kurssin 18 opiskelijaa vietti toukokuun ensimmäisen viikon Shanghaissa ystävyyskoulumme Southwest Weiyu Middle Schoolin vieraina. Opiskelijat asuivat perheissä ja tutustuivat näin perinjuurin kiinalaiseen elämänmenoon. Viikkoon mahtui niin kouluarkea, yritysvierailut kummiyrityksellemme Koneella ja Microsoftilla sekä Shanghain historiaan ja tulevaisuuteen tutustumista. Vierailimme myös Suomen Shanghain konsulaatissa. Kuvassa opiskelijat ovat itse valmistamiensa naamioiden takana. Kiinalle niin tärkeän Pekingin oopperan

Olarilaiset Berliinissä 11.-18.4.2018

03.05.2018

Keväisen viikon aikana tutustuimme Berliinin nähtävyyksiin ja kävimme myös katsomassa musikaalin Ghost. Kokopäivän retki suuntautui Potsdamin kuninkaalliseen loistoon. Viikonloppuna isäntäperheet järjestivät runsaasti erilaista ohjelmaa. Opintokäyntejä tehtiin virallisen ohjelman puitteissa vielä mm. Holocaust-muistomerkille, tutustuttiin Topographie des Terrors -näyttelyyn ja valtiopäivätaloon. Mielenkiintoinen oli myös vierailu Saksan Suomi-instituuttiin. Saksalaiset tekevät vastavierailun Olariin syksyllä. Perttu Ståhlberg

Olarin Lukion opiskelijat laskettelemassa Rukalla

23.03.2018

Liikunnan riemua, uusien asioiden oppimista, naurua, ehkä hieman tuskaista hiihtoa ja revontulia. Vähintään tätä kaikkea tarjosi tämän vuoden laskettelukurssi – tarkemmin sanottuna yhdessä liikkuen -kurssi. Tässä muutama ripaus kurssilta…

Suomi100 -opintomatka: Pietari 1917 – Kannas 1944

14.11.2017

Osana Olarin lukion itsenäisyyden satavuotisjuhlia perinteinen kaupunkihistorian kurssi HY07 suuntasi 25 opiskelijan ja kahden opettajan voimin yli itärajan. Monella opintomatkalaisella oli omia sukujuuria Karjalankannaksella, mutta melkein kaikki olivat ensimmäistä kertaa Venäjällä.