Siirry suoraan sisältöön

Aikuislukio on joustava tapa opiskella

Aikuislukio sopii kaikille aikuisille

Aikuislukio on tarkoitettu aikuisikään ehtineille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita ylioppilastutkinnosta tai parantamaan arvosanojaan. Opiskelu vastaa kurssitarjonnaltaan päivälukioita. Esimerkiksi aikuislukio pakolliset kurssit koostuvat samoista aiheista kuin tavallisessa lukiossa. Keskeisin ero on se, että lähitunteja on vähemmän ja ne pidetään iltaisin. Voit siis opiskella työn ohessa iltaisin ja viikonloppuisin. Opiskelu on näin ollen joustavaa ja soveltuu kaikenikäisille.

Aikuislukio mahdollistaa myös kesken jääneiden opintojen saattamisen loppuun. Jos olet jostain syystä joutunut lopettamaan opintosi, voit jatkaa niitä aikuislukiossa. Siellä voit opiskella koko lukion oppimäärän ja suorittaa ylioppilastutkinnon. Jos olet aikaisemmin opiskellut ammattikoulussa, voit suorittaa ylioppilastutkinnon myös sen pohjalta.

Aikuislukio sopii kaikille aikuisille

Seuraavaksi Olari kertoo sinulle, mitkä ovat aikuislukion pääsyvaatimukset. Aikuislukioon hakevan tulee olla vähintään 18-vuotias, mutta joissakin poikkeus tilanteissa sinne voi päästä myös alaikäinen. Tästä päättää aikuislukion rehtori tapauskohtaisesti. Tämän lisäksi hakijalla tulee olla peruskoulu tai sitä vastaavan opintomäärän verran taustakoulutusta.

Aikuislukioita on lukuisia pitkin Suomea, joten voit tarkistaa oman lähialueesi tarjonnan. Aikuislukioiden lisäksi opintoja voi suorittaa tavallisten lukioiden aikuislinjoilla. Myös kansanopistot järjestävät lukio-opintoja aikuisille. Nykyään on olemassa myös etälukioita, joten aikuislukio on saavutettavissa tietokoneen välitykselläkin. Näin ollen aikuislukion opintoja voi suorittaa sellaisillakin alueilla, joissa lähiopetus ei ole mahdollista.

Vinkkejä aikuislukiosta kiinnostuneille

Aikuislukio on kätevät ja joustava tapa opiskella lukio-opintoja. Voit käydä lähitunneilla iltaisin tai verkon välityksellä. Seuraavassa parhaat vinkit aikuislukioon tähtäävälle:

  • Tutustu alueesi aikuislukioihin ja muihin lukio-opintoja tarjoaviin oppilaitoksiin
  • Valitse itsellesi sopivin vaihtoehto esimerkiksi työelämän rinnalle
  • Mieti, haluatko suorittaa koko lukion vai ylioppilastutkinnon

Mitä kaikkea voi opiskella aikuislukiossa?

Aikuislukio pakolliset kurssit ovat hyvin pitkälti samanlaiset kuin normaalissa lukiossa. Niiden sisällöissä voi olla kuitenkin jonkin verran oppilaitoskohtaista vaihtelua. Lukion oppimäärä koostuu yhteensä 44 kurssista, jotka koostuvat pakollisista ja valinnaisista kursseista. Pakollisiin kursseihin kuuluu muun muassa äidinkieltä sekä matematiikkaa.

Aikuislukio pakolliset kurssit luovat perustan opiskelulle. Pakollisia kursseja on kustakin aineesta noin 5 – 6 joiden jälkeen opiskelijan tulee valita valinnaisia syventäviä kursseja. Voit siis pakollisten kurssien jälkeen opiskella samasta aineesta jotain sellaista aihealuetta, joka kiinnostaa erityisesti sinua. Kaikkien kurssien opiskelemiseen käytetty aika on rajattu siten, että ne voi käydä 2- 4 vuoden aikana.