Siirry suoraan sisältöön

Miksi lukion jälkeen ammattikouluun?

Lukion jälkeen ammattikoulu voi tuntua helpommalta.

Ei ole mikään mahdottomuus lähteä lukion jälkeen ammattikouluun. Lukion opinnot ovat saattaneet tuntua liian teoreettiselta ja opiskelun aikana onkin huomannut, että teoreettiset opiskelut eivät kiinnosta. Suurempi kiinnostus kohdistuu enemmän käytännönläheisiin ammatteihin kuten kokkaamiseen, rakentamiseen, asentamiseen tai ompeluun. Ammatillisessa koulutuksessa on helppoa yhdistää käden taidot ja se sopiikin hyvin henkilölle, joka on niin sanotusti toiminnan ihminen. Opiskelujen jälkeen valmistuu ammattiin, jossa yleensä näkee kättensä jäljen.

Vaihtoehtona lukion jälkeen ammattikouluun

Ammatillinen koulutus johtaa ammattiin eli koulun läpäistyään on suorittanut ammatillisen perustutkinnon. Koulutus rakentuu täysin oppimäärälle, jonka saavuttaa perusopetuksessa. Se ei silti tarkoita etteikö lukion jälkeen voisi hakeutua ammattikouluun. Lukio vaikuttaa ammatillisessa koulutuksessa opiskelujen kestoon eli lukion suorittaneella opinnot ovat lyhyemmät. Myöskään poissuljettu mahdollisuus ei ole se, että myöhemmin jatkaa opiskeluja yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa.

Olari kertoo sinulle paljon tietoa lukio-opiskeluista, joten voit näiden tietojen pohjalta harkita, sopiiko sinulle paremmin ammatillinen koulutus vai lukio. Jos olet lukion suorittanut, hakeminen tapahtuu kuitenkin samalla tavalla kuin perusopetuksen päättäneillä eli yhteishaun kautta. Ammatillinen perustutkinto on laajuudeltaan 180 osaamispistettä ja sen avulla saa suhteellisen laaja-alaiset valmiudet valitsemasi ammatin työtehtäviin. Perustutkinnon lisäksi voi suorittaa ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon.

Lukiossa on aikaa miettiä tulevaisuutta

Ammatillinen koulutus ei ole koskaan poissuljettu vaihtoehto, vaikka menisitkin ensin lukioon. Jos lukiossa saat oivalluksen, että haluat tehdä jotakin kädentaitoja vaativaa ammattia, ammatillinen koulu on hyvä vaihtoehto. Sinulla on myös vaihtoehtona opiskella työn ohessa eli oppisopimuksella. Myöskin sellainen vaihtoehto on olemassa, että voit suorittaa samaan ammatillisen koulutuksen sekä ylioppilastutkinnon. Yo-tutkintoa varten on opiskeltava vähintään neljää ainetta. Tätä vaihtoehtoa kutsutaan kaksoistutkinnoksi.

Avainsanat: