Siirry suoraan sisältöön

Olari asuinalueena lukiolaiselle

Olarin kerrostaloja

Olari asuinalueena sopii hyvin lukiolaiselle, vaikka Olarissa ei lukiota enää olekaan. Olarin lukio yhdistyi vuonna 2019 Pohjois-Tapiolan lukion kanssa Otaniemen lukioksi. Otaniemeen on kuitenkin Olarista vain kilometrien matka, joka taittuu hyvin nopeasti esimerkiksi julkisilla kulkuneuvoilla. Olari on siis tässä lukiossa opiskelevalle melkeinpä yhtä hyvä vaihtoehto asuinpaikaksi kuin Otaniemikin. Espoossa on nimittäin loistavat julkisen liikenteen yhteydet.

Millainen on Olari asuinalueena?

Olari on Etelä-Espoossa Länsiväylän pohjoispuolella sijaitseva kaupunginosa, joka sijaitsee noin 15 kilometriä Helsingin keskustasta länteen. Olari jaetaan rakennuskannaltaan Ala- ja Ylä-Olariin. Ylä-Olaria hallitsevat korkeat punatiiliset kerrostalot ja Ala-Olaria taas rivi- ja omakotitalot. Olarissa asuu noin 16 000 ihmistä. Se on siis pienen kaupungin kokoinen. Alueellisesti kaupunginosa jaetaan kuitenkin Ylä-Olariin, Ala-Olariin, Lystimäkeen, Kuitinmäkeen ja Friisilään.

Olari on vaihtanut keskustaan useita kertoja. Nykyään Olarin keskukseksi katsotaan kuitenkin Kuitinmäen ostoskeskuksen alue, jonne monet palvelut ovat keskittyneet. Kaupunginosa tarjoaakin erilaisia peruspalveluita, kuten marketteja, erikoistarvikeliikkeitä, postin, kirjaston, uimahallin, kuntosalin ja ravintoloita. Luonto on myös lähellä, sillä Olarin pohjoisosassa on Espoon keskuspuistoa. Se on 880 hehtaarin laajuinen puisto, joka on Espoon toiseksi suurin yhtenäinen viheralue kansallispuiston jälkeen.

Espoon palvelut lähellä

Koko Espoossa sen kaikki kaupunginosat mukaan luettuna asuu noin 294 800 asukasta, eli se on hyvin suuri kaupunki. Espoon muutkin kaupunginosat tarjoavat siis monipuolisesti erilaisia palveluita, jotka ovat vain lyhyen matkan päässä Olarista. Espoon kattava julkinen liikenne takaa, että kaupunki sopii loistavasti opiskelijoille, sillä harvalla opiskelijalla on omaa autoa.

Avainsanat: